sunnuntaina, syyskuuta 4

Kallio

Eilen lähdettiin IB-ystäväni lakkiaisten kunniaksi Kallioon riehumaan. Oli tarkotus tehdä baarikierrosta kalliossa tylsän ja tutun Tikkurilan Pormestarin sijaan. Päädytiin Pasificoon, johon jäätiin sangria-kannujen ja tequilan kanssa loppuillaksi. Meinattiin lähteä pilkun jälkeen keskustaan jatkamaan, mutta päädyttiinkin porukalla puoltuttujen matkaan Tammistoon kämpille jatkamaan. Tyypit soitti mielenkiintosta musaa ja onnekseni minttuviina-huuruissa älysin kirjottaa joitain ylös vaikka käsiala onkin hieman epämääräistä. Tärinöissä eilisen musakertausta;
 











2 kommenttia: