lauantaina, toukokuuta 14

Sick and Tired being Sick and Tired


Olen taas viimeisen viikon maannut kotona kuumeessa. Tällä kertaa elämäni pahimmassa. Tuntuu kun koko kroppa olisi lopettamassa toimintansa. Ongelmia ja kipuja löytyy sieltä sun täältä. Tuntuu hyvältä, kun ilma oli viikolla mitä maittavin ja kaverit soittelee terassille, kun olisin vaan voinutkin mennä mukaan. Tällä hetkellä mietiskelen, jos uskaltautuisin ovesta ulos edes kauppaan, kun kyydillä pääsisin. Vähän pakko. 


Valitettavasti kuolemakoomaus on aikaan saanut sen, että pääsykokeet menevät penkin alle. Olen jo selvästi luovutuskannalla eikä kirja nouse edes silloin kun energian rippeet siihen voisi riittää. Yleensä kirjan nostaessani sanat hyppivät riveillä ja koen migreenin kaltaisia oireita. Päähän ei jää mitään ja motivaatio hukassa. Ehkäpä se on se välivuosi. Toiset sanoo, että turhuutta, toiset, että terveys etusijalle. Jos ja kun välivuosi tulee, se ei tunnu enää niin pahalta. Olen keksinyt kaikenlaista kehittävää. Uusin biologian ja kemian yo:t, sillä ne menivät todella huonosti. Toiseksi hyväksiluen joitakin kursseja avoimessayliopistossa. Henkilökohtaisen avustajan töitä löytyy kyllä melkein aina. Keväällä olisi hyvin aikaa valmistautua pääsykokeisiin, paremmilla lähtöpisteillä. 


Ehkä voisin välivuonna myös vähän relata, onhan tässä putkeen 12 vuotta opiskeltu, ei se yksi lukukausi niin paha ole. Monet ovat vuoden "perässä", kun menevät inttiin tai ovat olleet vaihto-oppilaita, kuten siskoni. Pääsee rontti takaisin kahden vuoden etumatkaan (2 vuotta vanhempi). Meinasin myös reissata mm. Irlannissa. Olisi myös aikaa urheiluun ja kerrankin rakkaisiin harrastuksiini: piirtämiseen/maalaamiseen ja lukemiseen. Niin paljon kirjoja, jotka tahdon lukea, muttei ikinä ole aikaa !

2 kommenttia:

  1. Ihana rakas, toi kuullostaa hyvältä idealta pitää välivuosi, mihinkä tässä kiire omassa elämässä hei ;) ties mitä se tuo tullessaan.<3 etkö oo vielkää paranemaan päin??

    VastaaPoista
  2. Ihana, että oot tota mieltä <3 Tiedän mitä porukat miettii, hemmetin akateeminen perhe :D

    Lääkäriltä tieto että joku ihme virusjuttu, huomenna maanantaina vielä kontrollilabraan jne. Sain vahvat lääkkeet, syöny 3pv/10pv.. vielä en oo huomannu mitää eroa. Eli oon vielki ihan töttöröö :D

    VastaaPoista