sunnuntaina, toukokuuta 22

Ask The Mountains

Kuume laskenut, kooma päättynyt. Ehkä olen sittenkin elossa. Kaksi viikkoa äärimmäistä sairastamista takana. Perhanan sairaus vei voimat lukea pääsykokeisiin, mutta niin vei myös 5kg aamupainosta. Sen siitä saa, kun elää kaksi viikkoa vesimeloonilla, mustikka/vadelmakeitolla ja teellä. Vihdoin pystyn syömään kiinteää, kunnon ruokaa, vaikka vieläkin kurkku valittaa kipuja. Nyt saa sitten toivoa, ettei nuo kilot heti tule takaisin, kun kauan tahtomaani painoon pääsinkin. Toki lähteneestä painosta suurin osa nesteitä jne, kroppa puhistunu varmaan aika hyvin tällä kuurilla. 


Nyt sitä alkaa palailemaan normaaliin arkeen.


Tosin en tiedä, mikä on  normaalia arkea mulle enää. Tavallaan olen jo lomalla. En pääsykokeisiin panosta (ne ovat ensi viikolla), en käy töissä kun yhtenä taikka kahtena päivänä, ja silloinkin muutaman tunnin kerrallaan. Ei tunnu samalta loman alkaminen, kun muina vuosina. Tietty päivä, kun saa sen todistuksen käteen kevätjuhlissa ja marssii juhlimaan ulos. Pitääpi nyt siis odottaa lakkiaisia. Tyhjä tunne, kun ei ole kunnollista, kehittävää tekemistä. Mistä lähtien on ollut vaikeaa herätä milloin haluaa, maata koko päivä kotona katsoen leffoja ja olla tekemättä mitään... Nyt kun siihen on mahdollisuus. Itseasiassa pakko. Pitää keksiä jotain tekemistä, minkä parissa aika hujahtaa ja kesäkuu pamahtaa liiankin äkkiä. Joku uusi peli kenties. The Witcher 2 oli maukas, mutta peliläppärini ei taida jaksaa pyörittää moista.


Odotan vain lakkiaisia, yo-juhlia, yo-jatkojuhlia.. ja niitä enemmän kesäkuun alkamista, sillä tulossa on tatska aika, provinssi ja reilaaminen Euroopassa. Niistä sitten lähempänä :3


Tänään olin tilulla tanssiesityksessä aamusta kello 11 iltaan kello 20 asti. Oli ihana esiintyä taas kerran. Toki riehuin vain terveydentilani asettamissa rajoissa ^^ Kuvia toivottavasti saan käsiini tulevien päivien/viikkojen aikana, niin voin blogiin tunkea jonkun mukavan kuvapläjäyksen tanssimisestani.


Ps. Eilen, eli lauantaina piti tulla maailmanloppu. Yllätys, yllätys, täällä vielä ollaan.


Nyt syvennyn Tolkienin luomaan maailmaan..Muihin maailmoihin on niin ihanan helppo paeta. Paeta todellisuutta ja asioita, joilla on oikeasti jotain merkitystä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti