maanantaina, huhtikuuta 30

Guinness and the diamonds




Olen kiireessä pomppinut ympäriinsä ja kroppa sanonut pari kertaa itsensä irti stressin takia. En ole ehtinyt antaa ajatustakaan blogille ja koko Bloggerin blogimerkintäoperaatio on muuttunut uudenlaiseksi. Oli ehkä aikakin palata kurkkimaan tänne. Kesäkuun alkuun mulla loppuu pääsykokeet, jolloin ehdin tänne taas purkaa jaaritteluja ja toivon mukaan kuvamateriaalia. Olen hurahtanut lopullisesti pin-up-tyylisiin vaatteisiin ja niitä on tullut kerättyä kasa kaappiin. Ehkä valjastan Sannan taas kuvailemaan mua, jotta saisin esitellä niitä 8)

Kaiken stressin ja ahdituksen keskellä täytyy muistaa nauttia pienistä asioista. On tärkeää antaa kunniaa pienille mahtaville asioille vaikka kuinka olisi tärkeämpää tekemistä. Aivot poksahtaa ja elämä juoksee ohi jos ei välillä pysähdy ja nauti.

Aurinko alkoi kurkkimaan niin pingoin kovaa terdelle. Kyllä aina on Guinnessille ja rakkaille, vaikka mitä mörköjä odottaisi kotona. Nyt minulla on niitä sängyn alla 9 ja yks sylissä. Kirjoja luettavaksi pääsykokeisiin siis. Alkaa olla kiire!

Tänään heitin asuinalueen ympäri kesän ensimmäisen lenkin. Mahtava fiilis valua hikeä auringon porottaessa kun vihdoin päässyt flunssasta eroon. Suosittelen 8) Samoin myös Marina and the diamondsin uutuuksia, joita kuuntelin kenkien rapistessa kuivalla asfaltilla.






Ps. MAUKASTA VAPPUA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti